30.4.2008

13:30, Eilismaassa

- Ai sä olet kasvattanut parran, en ollut tuntea sua, sanoo herra J, eikä edes kättele.
Ja sitten asiaan.
- Voidaan maksaa se vuokra vain Espooseen ja Vanttaaseen. Mitä ne siellä Oulussa sanoi?
- No sen, että tässä vaiheessa se eli mä olen teidän murhe.
- Mutta näin meillä on ohjeet. Näytäs sitä vuokrasopimusta. Täähän on halpa.
- Halvempi se on kuin kuukausi asuntolassa.
- Niin. Pitäähän miehellä asunto olla.
- No?
- Kun meillä on ne ohjeet. Pitää kysyä johtavalta, mutta se ei ole tänään paikalla. Voinko mä soittaa sulle huomenna aamupäivällä?
- Tietysti voit.
Sitten ojennetaan tiliotteet ja vuokarasopimus kopioitaviksi, paiskataan kättä läksiäisiksi. Pihalla, kun en ole hullua hurskaampi, tajuan etten tullut kinunneeksi sitä muuttoavustusta. No huomenna sitten. Eli tänään.

29.4.2008

On a Tuesday in Amsterdam Long Ago

Ennen kuin lähden tästä nöyrryyttämään itseäni sinne fattaan, otetaas pieni katsaus taide/viihdepuolelle.

Eilen iltasella tuli katsottua Luc Bessonin Angel-A. Kamalan sympaattinen pätkä, tavallaan. Vaan enpä olekaan ihan varma pidinkö kuinka paljon. Sen verran kuitenkin, jotta voinen sitä paremman puutteessa suositella.

Iltalukemisena taas on jo pidemmän aikaa ollut Ivan Gontšarovin Oblomov. Pidemmän aikaa siksi, että en vain pääse siinä eteenpäin. En suinkaan ole mikään vanhan venäläisen kirjallisuuden vastustaja (josko en fanaattinen rakastajakaan), ja herra Oblomovin hahmo on mitä herkullisin, mutta jokin tässä teoksessa toimii mitä parhaimpana unilääkkeenä.

Kuvataiteen puolelta vihjattakoon tänään Echigoya Shinnosuken kalenterista, jollaisen tahtoisin (tulevan) kotini seinälle. Keittokomeroon sen suunnittelin. Siis jos millään ilveellä onnistun moisen allakan löytämään. Tämä linkki esittelee kalenterin vuodelta 2005. Kovin ovat sympaattisia nämä karhuherrat. Olenkin kyllästynyt pornoon jo kauan sitten.

Himoittavien levyjen listan ykkösenä on tänään Reino & The Rhinosin Tähän tyyliin. Soittimesta löytyvät Hot Chipin Made in the Dark ja The Young Knivesin Voices of Animals and Men.

Nyt sitten kohti Virastoa. Tästä puhutaan vielä.

28.4.2008

Om du flyttar till Gbg

Kaupungin H asunnottomien sosiaalipalvelujen herra J oli varsin tyytyväinen kun kerroin vihdoin löytäneeni asunnon. Sietääkin. Siitäkin oli hyvillään, että vuokrasopimus on tehty ja takuuvuokrakin hoidettu. Mutta kun pyysin avustusta ensimmäisen kuukauden vuokraan, sanoi ettei voi sitä kaupunkiin O myöntää, vaan että minun on haettava se sieltä.

Kaupungin O sosiaalitäti puolestaan kertoi, etteivät he tietenkään (ja varsin ymmärrettävästi) ala maksaa toisen kaupungin pummeja heidän asiakkaikseen, vaan että lähtökaupungin fattan velvollisuuksiin kuuluu tämä. Toivotti kyllä lämpimästi tervetulleeksi asiakkaakseen jahka olen itseni saanut hilattua perille. Sitten joskus.

Uusi soitto ensimmäiselle, joka suostuu antamaan minulle tapaamisajan huomiselle. Höpisi jotain harkinnanvaraisesta tuesta. Vaan mitä harkinnanvaraista on siinä, että asunnoton ihminen on asunnon löytänyt ja on nyt kipeasti sen yhden kuukauden vuokraa vastaavan summan tarpeessa? Pitäisikö mun jäädä tänne asuntola-asukiksi niin, että he maksavat järjettömiä summia parakkimajoituksestani, kun toisaalla on ihan oma kotikin tarjolla?

No huomenna klo 13:30 herra J:tä tapaamaan. Mukaan vuokrasopimus ja tiliotteet. Ja pakkohan mun on kinuta siltä jotain avustusta myös muuttoautoa varten. Pirulainen… Jos polttaisi maallisen omaisuutensa ja lähtisi reppu selässä liftaamaan Hammerfestiin. Jäisi sinne johonkin telttaan budjaamaan.

27.4.2008

First things first, stay calm

Näitä blogeja tulee perustettua aina jonkin suuren mullistuksen koittaessa. Niin nytkin.

Valmistelen tässä muuttoa kaupungista H kaupunkiin O ja sekös jos mikä nyt tuntuu hankalalta. Vaikka vuokrasopimus on jo allekirjoitettu olisi noin satamiljuunaa asiaa vielä selvittämättä kautta hoitamatta ennen kuin pääsee sitä fyysistä muutto-operaatiota stressaamaan.

Tarttee kaivaa paperipussi valmiiksi; mää olen kova poika hyperventiloimaan.